Etusivu  |  Esittely  |  Historia  |  Lippu  |  Toiminta  |  Jäseneksi  |  Yhteystiedot  |  Linkit  |  Yhteistyökumppanit

 

 

 

Erna Raid -Erna Retk     

Kansainvälinen tiedustelupartion sotilastaitokilpailu

Kautla, Viro

 

 

 

Kilpailuraportti

Viralliset Erna Retk sivut

 

Erna Raid 2005 kilpailuraportti

 

Erna Raid 2005 –projekti alkoi meidän osaltamme syyskuussa 2004, kun saimme Antin kanssa pyynnön Pohjois-Karjalan MPK:n aluetoimistolta Carl Erik Spårelta koota reserviläisjoukkue Ernaa varten. Syksystä asti aloimme kasvattaa sekä kuntoa että joukkuettamme koitosta varten. Maaliskuussa kilpailujoukkueemme oli sitten lopullisesti koossa. Team MPK North Karelia Finlandiin kuuluivat opettajista koostuvat kilpailijat Harri Norismaa, Antti Eteläpää, Jaakko Leppänen, Juha Rytkönen ja varamiehenä Tero Kainulainen, sekä joukkueenjohtaja kapteeni Panu Pelkonen Pohjois-Karjalan sotilasläänin esikunnasta.

 

Kilpailumatka Erna Raid 2005 kilpailuun Viron Kautlaan kesti lauantaista 30.7. sunnuntaihin 7.8. Itse kilpailu alkoi tiistaina 2.8.2005 ja päättyi lauantaiaamuna 6.8.2005. Alla on kronologinen selostus kilpailumatkasta, mutta aluksi muutamia mietteitä kisasta yleisesti.

Valmistautuminen tällaiseen raskaaseen koitokseen on hyvin tärkeää. Meitä auttoi Timo Eklund Itä-Suomen liikuntaopistolta laatimalla meille harjoitusohjelman, mitä noudattaen ja soveltaen valmentauduimme. Ja valmistautuminen siviilioloissa fyysisesti erittäin vaativaan, neljä päivää kestävään sotilastiedustelukilpailuun oli haastavaa.

 

Saimme hyvin paljon koulutus- ja varustetukea Suomen Puolustusvoimilta Pohjois-Karjalan Prikaatin välityksellä. Mutta meidän hankittavaksemme jäi kuitenkin vielä aika paljon varustusta. Kunnon rakentaminen ja tiedustelutaitojen kartuttaminen kärsivät hiukan keväällä aikaa vieneiden sponsorineuvotteluiden takia.  Saimme kuitenkin kerättyä tukijoita ihan mukavasti. Saimme paljon tukea firmoilta heidän tuotteinaan, joten jouduimme muuttamaan suunnitelmia varustuksen suhteen. Lopputulos oli sellainen, mikä ei täysin tyydyttänyt tällaista grammanviilaajaa. Reppumme lähtöpainoksi tuli 23 kg ja siihen kun vielä kaulalle rynnäkkökivääri roikkumaan, niin olihan siinä turhan reippaat kantamukset.

 

Kilpailun aikana suunnistustaito korostui hyvin paljon. Partiossamme Jaakko Leppänen kantoi suunnistusvastuun. Ja koska reittimme eivät kulkeneet teitä pitkin, vaan etenimme maastossa, oli Jaakko Viron tasaisilla ryteikköalueilla kultaakin kalliimpi.

Pitkällä seikkailuvaelluksella jalkineiden valinta on hyvin tärkeää. Varusteistamme Haix Airpower Pro –vaelluskengät olivat erittäin onnistunut valinta. Ne olivat tukevat, kevyet ja erittäin hyvät myös juosta. Nämä hyvät jalkineet yhdistettyinä X-Socksin liner- ja päällyssukkiin pitivät jalkamme kilpailun ajan hyvässä kunnossa ja näin ollen partiomme iskukykyisenä.

Erna Raid 2005 kilpailun aikana partiomme eteni pääosin maastoreittejä pitkin 134 km. Tiedustelun jälkeen siirtymävuorokausia jäi jäljelle hieman alle kolme, joten kiirettä sai pitää.

 

 

MATKAN VALMISTELUT:

 

Perjantai 29.7.2005:

Kilpailujoukkueemme kokoontui Pohjois-Karjalan Prikaatiin Kontiorantaan viimeisiin harjoituksiin, viimeistelemään varusteita ja pakkaamaan tarvikkeet ajoneuvoihin. Varusteita kahdella kilpailujoukkueella olikin kohtalaisen paljon. Illalla oli meillä vielä edessä viimeistelyhieronta Itä-Suomen liikuntaopistolla ja sittenpä vetäydyimme viimeiseksi yöksi kotiin ennen matkaa.

 

Lauantai 31.08.2005:

Lauantaina kokoonnuimme jälleen Kontiorannassa klo 14.30. Pakkasimme viimeiset tarvikkeet mukaan, hyppäsimme Prikaatin joukkueen kanssa kolmeen ajoneuvoon ja aloitimme matkanteon. Suunnitelman mukaan nukuimme seuraavan yön Tuusulassa Taistelukoululla.

 

Sunnuntai 01.08.2005:

Sunnuntaiaamuna heräsimme klo 6.00 ja juotuamme aamukahvit aloitimme matkan kohti Länsisatamaa. Siellä tapasimme ensi vuoden kilpailujoukkueesta tulleen tarkkailijan Jukka Jortikan Merivoimista, joka liittyi seurueeseemme kilpailumatkalle. Tallink varustamon m/s Romantika lähti Helsingistä kohti Tallinnaa klo 10.55 ja oli perillä Tallinnassa puolen päivän jälkeen. Tallinnan satamassa meitä odottivat Virolaiset yhteysupseerimme Tomas ja Siiri. Tallinnassa poikkesimme vielä Prismassa täydentämässä ruokavarantojamme, minkä jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Kautlaa. Sinne saavuimme klo 15 vaiheilla ja aloitimme leiriintymisen. Järjestäjät olivat pystyttäneet molemmille joukkueille oman Viron armeijan teltan, mutta Pohjois-Karjalan Prikaatista olimme tuoneet kummallekin joukkueelle mukana oman esikuntateltan, jossa oli hyvin tilaa valmistella kilpailua. Telttamme varustukseen kuului myös telttasängyt, pöytä ja jakkaroita sekä kattolamppu. Lamppu ja muut sähkölaitteet saivat virtansa Pohjois-Karjalasta tuodusta generaattorista. Kun olimme saaneet telttamme kuntoon aloimme valmistaa Suomen lipulle soveliasta lipputankoa. Järjestäjät olivat varanneet teltan vierelle jokaiselle joukkueelle maansa lippua varten 2,5 metriä pitkän tangon, muttemme tyytyneet siihen. Kävimme hakemasta metsästä kuusi metriä pitkän koivusalon. Sen päähän värkkäsimme hopeaa hohtavan nupin, lipun noston ja laskun mahdollistavan lippunarun ja tietenkin lukituslaitteen salon alaosaan. Ja sitten pidimme ensimmäisen juhlallisen lipunnoston.

 

Maanantai 02.08.2005:

Maanantaiaamuna herätys tapahtui noin klo 08.00, jolloin suoritimme lipunnoston. Lipunnoston jälkeen keitimme aamupuurot ja jaoimme kilpailupäivien muonat päiväpakkauksiksi. Yhteysupseerimme kanssa huoltomme lähti ottamaan värillisiä kopioita 2004 vuoden kilpailukartoista Tallinnaan. Täten saimme koko joukkueelle kartat lähes koko matkalta. Tänä vuonna kilpailureitti kävi melko pitkällä idässä ja tätä aluetta ei vanhoissa kartoissa ollut, joten osalle matkasta meidän piti käydä vielä uudemman kerran monistamassa karttoja.

Klo 11.00 kävimme Panun ja Prikaatin joukkueen Jounien kanssa suorittamassa virallisen ilmoittautumisen kilpailuun. Tuolloin jaettiin kilpailukartat, -aikataulut ja rastien esikäskyt. Tämän jälkeen alkoikin kuumeinen opiskelu ja materiaalin lukeminen. Luimme jokainen kaikkien rastien esikäskyt ja tutustuimme reittiin. Jaakko, Antti ja Juha huolehtivat juuri kopioitujen karttojen päällystyksestä. Tässä vaiheessa myös huollosta oli erittäin suuri hyöty kun Panu piirteli karttoihin rastipisteet valmiiksi, sekä ohjelmoi ainoaan GPS:mme reittipisteet valmiiksi ja laittoi asetukset oikeiksi.

Klo 16.00 olikin sitten vuorossa täsmentävä käskynjako, jossa koko kilpailureitti käytiin läpi rasti rastilta, siirtymä siirtymältä. Menimme sinne meidän joukkueesta Panu ja minä, sekä Prikaatin joukkueesta Jounit että Jortikka. Tässä käskynjaossa oli myös mahdollista kysyä, jos oli jäänyt jotain epäselvää paperilla annetuista käskyistä. Kartalta jäljensimme myös suoja-alueet, mitkä eivät olleet entiseen malliin kilometrin vyöhykkeitä, vaan hiukan laajempia. Selvisi myös, että Foxtrot rastilla olevassa ampumatehtävässä yhden partion jäsenen täytyisi ajaa paikallista kuorma-autoa muiden ampuessa auton lavalta. Auton ajamista pääsisi harjoittelemaan klo 18.00. Valitsimme Jaakon kuskiksemme, joten hän lähtikin klo 18.00 tutustumaan ajokkiinsa. Tosin tyhjin tuloksin, sillä järjestäjät eivät olleetkaan toimittaneet ajoneuvoa harjoittelupaikalle.

Jatkoimme valmisteluja vielä illan. Klo 20.00 olikin vuorossa vielä perinteinen seppeleen lasku Kautlan muistomerkeille. Tilaisuus olikin vaikuttava. Pitkäsen Jouni, koko joukkueemme johtaja, veti laskun tosi miehekkäästi, minun ja Nykäsen Jounin toimiessa vierellä airueina.

 

Tiistai 03.08.2005

Tiistaina herätys oli klo 04.45, jolloin kilpailujoukkue ponkaisi ylös ja söi huoltoryhmän valmistaman aamiaisen. Tämän jälkeen viimeistelimme varustuksen, haimme aseet järjestäjien säilytyksestä, lastauduimme autoihin ja lähdimme ajamaan kohti Tallinnan miinasatamaa. Miinasatamassa oli edessä virallinen varustarkastus, jossa oli purettava esille pakollinen varustus laiturille. Varustetarkastuksen jälkeen veimme reppumme ja huollon pumppaaman kumiveneemme laivaamme. Laivoja oli kaikkiaan neljä. Meidät ja Prikaatin joukkue oli onnekkaasti sijoitettu samaan laivaan nimeltään Vaidlo. Samalla silmäilimme, että minkälaisia varusteita muilla joukkueilla oli. Klo 09.30 lähdimme satamasta Tallinnan keskustaan melko vaikuttavaan avajaisseremoniaan, jossa Viron puolustusministeri toivotti hyvää kilpailuonnea. Prikaatin joukkueen johtaja Jouni Pitkänen johdatti meidät muodossa tahtimarssia avajaisseremoniaan ja sieltä pois. Suomenlipun liehuessa osaston kärjessä saimme yleisöltä raikuvat taputukset, hyvä Suomi huudot ja kyyneleet silmännurkkaamme. Seremonian jälkeen palasimme miinasatamaan ja nousimme laivoihin.

Klo 11.00 oli kaikkien kilpailijoiden oltava laivoissa valmiina lähtöön. Meillä oli parisenkymmentä minuuttia aikaa tässä välissä. Niinpä meidän reserviläisjoukkueemme Panun johdolla kiiruhti läheiseen laivaston messiin viimeisille pullakahveille ennen metsään menoa. Huoltojoukkomme toivat meille laivaan lämpimän pihviaterian ja laivat lähtivätkin liikkeelle heti klo 11.10. Laivamatka kesti noin neljä tuntia, jonka aikana Antti ja Juha esittivät merimiesaiheisia lauluja, sekä Juha oli varannut mukaan kysymyskortteja. Merimatka keinuvassa laivassa vilahtikin nopeasti aivonystyröitä hieroessamme tietokilpailun tahdissa. Saavuimme Salmistun lahdelle klo 15.20, jolloin kumiveneet laskettiin vesille, me asetuimme varusteinemme niihin ja alkoi maihinnousu. Melonta melkoisessa merenkäynnissä ja maihinnousu sujui osaltamme ammattimaisesti.

 

CP Bravo

(tiistai 03.08):

Heti rannan tuntumassa oli control point (CP) Bravo, jossa luovutettiin ampumatta jääneet paukkupatruunat ja Antin reppuun asetettiin paikantamislaite. Meidän lähtönumeromme oli kaksi, joten kiiruhdimme heti kohti CP Charlieta, joka oli kilpailun varsinainen lähtöpaikka. Matkaa sinne oli rannasta reilu kilometri.

 

KILPAILUVAIHEET:

 

CP Charlie

(tiistai 03.08 klo 17.50):

Ilmoittauduimme rastille eli aloitukseen. Rastin valvoja pahoitteli, etteivät vedet olleet vielä saapuneet, joten jäimme ilman vesitäydennystä. CP:lle ilmoittautumisen jälkeen asetimme kellomme viralliseen kilpailuaikaan ja starttasimme liikkeelle klo 17.10. Sata metriä kuljettuamme kiinalaisen joukkueen edustaja ryntäsi peräämme kysellen missä CP Charlie on ja miksi menemme sinne suuntaan, mihin olimme menossa. Emme kommentoineet asiaa.

 

Matka C:ltä D:lle:

Lähdimme suunnistamaan Jaakon johdolla kohti check point Deltaa. Reitti suuntautui rannikkoa pitkin itään kohti Muuksia. Matkan teko sujui erittäin joutuisasti, sillä vihollistoiminta oli määritelty alkavaksi vasta CP Echon jälkeen. Väistelimme kuitenkin ajoneuvoja kulkiessamme pienet pätkät tietä pitkin. Huomasimme myös, että Virolaiset partiot kulkivat tietä pitkin eivätkä väistelleet ajoneuvoja. Matkaa kertyi tällä välillä noin 13 km ja olimme perillä klo 20.30 aikoihin. Meillä oli tunti aikaa, joten kaivoimme Antin kanssa trangian esille ja valmistimme ateriat partiollemme. Juha ja Jaakko kävivät tällöin rastin läheisyydessä hiukan tiedustelemassa, tosin tuloksetta.

 

CP Delta, Köysilaskeutuminen

(tiistai 03.08 klo 21.30):

Siirryimme parinsadan metrin matkan rastille ilmoittautumaan klo 21.30. Siellä saimme vesitäydennystä ja edessä oli noin 50 metrin laskeutuminen köyteen tukeutuen. Rinteen alussa oli neljän metrin pystysuora osuus ja sitten reitti eteni alaspäin louhikossa, missä siellä täällä oli puita poikittain reitillä. Laskeuduimme illan pimetessä hanskat savuten yksi kerrallaan ensin takaperin ja loppu etuperin juosten. Antti ja Jaakko kävivät välillä kyljellään, mutta selvisimme rastitehtävästä ilman vaurioita.

 

Matka D:ltä E:lle:

Rastin jälkeen mielialat olivat hyvät. Kiipesimme melko heti takaisin harjanteelle ja etenimme harjannetta pitkin pimenevässä yössä kaakkoon kohti Uuria. Tällä välillä täällä kansallispuistossa järjestäjät suosittelivat käyttämään teitä. Niinpä mekin siirryimme tieuralle ja etenimme teitä pitkin väistäen kuitenkin kaikki ajoneuvot. Kolga-joen ylitettyämme törmäsimme metsäpolulla laittomaan huoltoautoon ja sitä väistäessämme hukkasimme hiukan aikaa. Loppumatka CP Echon läheisyyteen kului yössä reippaasti marssien Virolaispartioiden kanssa. Perillä rastin läheisyydessä olimme n. klo 3.00 ja kävimme avaruushuopaan kääriytyneen Gore-puvuissamme nukkumaan tunniksi. Matkaa D:ltä E:lle kertyi noin 15 km.

 

CP Echo, Vesialueen ylitys ja tiedustelutehtävän nouto (keskiviikko 04.08 klo 4.40):

Ilmoittauduimme rastille aikataulun mukaan – 5 minuuttia. Tehtäviä rastilla oli kaksi: Lammen ylitys kumivenettä lossaamalla ja tiedustelutehtävän nouto köysitikkaita nousten 10 metrin korkeudelle ja takaisin.

Lammen ylitys lossaamalla sujui meiltä vauhdikkaasti, mutta loppu meni hiukan pipariksi. Tehtävänannon mukaan ajanotto pysähtyi siihen, kun kumivene on ylittänyt maalilinjan, mikä sijaitsi maalla n. viiden metrin päässä rantaviivasta. Vilahdimme maalilinjan yli veneinemme, mutta sen jälkeen kuulimme vain huutoa: Trap the rope, trap the rope! Siellä maalissa olikin toisenlaiset ohjeet. Vene olisi saanut jäädä rantaan ja miesten vain juosta tarttumaan maalilinjan köyteen. Tämän saimme varhaisesta lähtönumerosta, sillä tuomarit tarkensivat tämän uuden toimintatavan seuraaville joukkueille, jotka saivatkin heti parempia aikoja. Että silleen.

Seuraavaksi oli vuorossa tiedustelutehtävään liittyvän ilmavalokuvan nouto. Juha kiipesi ketterästi, mutta kokonaisuudessaan se sujui hiukan hitaanlaisesti sählätessämme hiukan kiipeilyvaljaiden poisoton kanssa.

Rastilla oli vielä yksi ylimääräinen pisteyttämätön tehtävä. Meidän tuli ylittää rastin vieressä oleva pieni joki. Minä riisuin vaateeni ja menin yli ensimmäiseksi. Joki paljastuikin n. 70 syväksi mutapohjaiseksi vesiväyläksi. Niinpä loppupartio poistikin vain jalastaan kengät sekä pitkät housut ja ylittivät joen.

Mielialat olivat hiukan matalalla, kahden ei täysin onnistuneen suorituksen jälkeen.  Lisämurhetta aiheutti se, että huoltojoukkomme myöhästyivät vesihuollossa, joten saimme täydennyksenä ainoastaan järjestäjien vesipullon. Kaikesta huolimatta tästä alkoi matka kohti tiedustelutehtävää.

 

Matka E:lta R1:lle:

Vesihuollon hiukan kangerreltua, muutimme suunnitelmaa. Tiedustelutehtävän suorittamiseen oli aikaa perjantaiaamuun klo 4.50 asti. Tuona aikana tuli partion suorittaa pakollinen neljän tunnin lepo koko partio yhtä aikaa. Niinpä suuntasimme heti koti R1:stä, jossa joka oli lepoalue. Päätimme suorittaa levon heti aikajakson alussa. Marssimme ripeästi polkuja pitkin Valge-joen sillalle asti, minkä tasalta vihollistoiminta alkoi. Ylitimme sillan ilman kontaktia, täydensimme vesivarastoja joesta ja painuimme metsiä pitkin lepoalueelle. Matkaa lepoalueelle kertyi 7 km.

 

CP Romeo 1

Siellä saimme hiukan sydämentykytystä, sillä kun saavuimme rastipaikalle, siellä ei ollut ketään. Noin 200 metriä etelään rastipisteestä, löysimme kuitenkin teltan pystyssä ja sieltä norjalaisen erotuomarin. Kun ilmoittauduimme lepoon, tämä tuomari sanoikin hiukan kankealla englannilla, ettei tämä ole lepoalue, vaan se on siellä, missä se kartan mukaan piti olla. Menimme takaisin haravoimaan metsää, muttei sieltä mitään löytynyt. Olimme sen verran väsyksissä, että tein päätöksen asettua joka tapauksessa lepoon läheiselle niitylle. Ruokailimme ja nukuimme auringossa kolmen tunnin ajan. Lepomme aikana usea partio kävi meiltä kyselemässä, olimmeko löytäneet leporastin, koska rastin paikalla oli ollut vain metsää. Kolme tuntia levättyämme äänet ympäristössä lisääntyivät ja päätimme Antin kanssa lähteä selvittämään kadonnutta rastia. Ja löytyihän se samasta paikasta, missä norjalainen erotuomari oli ollut. Nyt siellä oli pari ruotsalaista erotuomaria, jotka ilmoittivat meidät jo kolme tuntia sitten klo 8.20 merkityksi lepäämään. Lisäksi paljastui, että jokaisen olisi tullut saada kaksi pönttöä vettä ilmoittautumisen yhteydessä. No saimme ne nyt. Menimme loppupartion luokse vielä tunniksi lepäämään ja kahvittelemaan vesinemme.

 

Matka R1:ltä tiedustelualueelle

(keskiviikko 04.08 klo 11.20-):

Neljän tunnin levon jälkeen kävimme partio koossa varusteinemme ilmoittamassa lepomme suoritetuksi ja aloitimme siirtymisen tiedustelualueelle. Suoja-alueen sisällä oli ambulanssi, mistä Antti pyysi apua käsien rakkoihin, mitkä olivat tulleet köysilaskeutumisessa. Samalla puolihuolimattomasti pyysimme vettä ja saimme extrapullon. Kyllä maistuikin. Tiedustelualueelle siirryimme suunnistaen Jaakko keulassa metsiä pitkin ilman viholliskontakteja. Tiedustelutehtävässä oli kaksi osaa: Varsinainen tiedustelutehtävä ja toissijainen tehtävä eli kadonneen partion löytäminen vihollisalueelta. Suunnistimme ensimmäiseksi kadonneen partion viimeiselle yhteydenottopisteelle. Sieltä löysimme ainoastaan Virolaisen 0-partion kaksi jäsentä. Haravoimme aluetta laajasti kolmen tunnin ajan, mutta emme onnistuneet löytämään kadonnutta partiota. Kyllä harmitti. Ei auttanut kuin lämmitellä vettä ja vetää Reuterit naamaan, jotta jaksaisimme suorittaa terävänä varsinaista tiedustelua.

Ruokailun jälkeen siirryimmekin viivyttelemättä tiedustelualueen reunamille. Ollessamme melkein perillä vihollisen maastoajoneuvo ilmestyi saman mäen toiselle reunalla. He eivät havainneet meitä, joten peräännyimme ja otimme lännen kautta kilometrin väistöspurtin. Löysimme hyvän paikan ja vihdoinkin oli viidakon jälkeen kangasmaata alla. Naamioimme leiriä ja seurasimme, kun yksi kiinalainen tuli huolettomasti ilman asetta tiedustelemasta. Hän joutuikin koirapartion yllättämäksi, mutta vältti kiinnijoutumisen lähtemällä liikkeelle kuin hauki rannasta. Partion yllättävä ilmaantuminen pakotti myös meidät irtaantumaan. Väistimme puolisen kilometriä suon laitaan kuusten alle, mihin perustimme leirimme. Juhan jäädessä naamioimaan leiriämme ja lepoon, Antti, Jaakko ja minä lähdimme klo 20.00 tekemään ensimmäistä yleistiedustelua kohteesta. Kohde paljastui sellaiseksi, että se sijaitsee vanhalla soranottoalueella niin, että vaikka teimme apilamme kohdealueen ympäri, emme nähneet muuta kuin vartiomiehiä. Sekä hiukan naurettavaa kissa hiiri leikki, kun tiedustelija ryntäsi soramontun reunalle ja yritti karkuun vartijan laukoessa asettaan niskan takana. Palasimme leiriimme lepäilemään seuraavaa koitosta varten. Yön pimeinä hetkinä klo 02.00 Jaakko ja levännyt Juha lähtivät tiedustelemaan kohdetta läheltä. Valonvahvistimiin tukeutuen heidän oli tarkoitus ryömiä leiriin. Mutta vihollinen oli yöllä vartioinnissaan erittäin tiukka. He olivat kehittäneet soramonttuaukion reunasta parinsadan metrin päähän kaksinkertaisen vartiolinjan, joka toimi niin että ulompi linja makaili maassa piilossa. Kun sisempi linja huomasi tiedustelijan ja ampui, niin ulompi linja ponkaisi ylös ja pyrki ottamaan kohti juoksevat tiedustelijan kiinni. Tällaiseen vartiointiin pojat menettivät ensimmäisen elolappunsa. Todettuaan tilanteen liian tiukaksi he palailivat leiriin lepäämään. Leirimme sijaitsi reilun kilometrin päässä kohteesta ja lepäilimme valmistautuen lähtemään uudestaan tiedustelemaan, kun koimme karmeita hetkiä. Äänet ja ammunta alkoivat noin sadan metrin päässä kukkulalla. Vihollisvartijat seurailivat tiedustelijoiden jättämiä jälkiä ja yrittivät näinkin kaukana saada tiedustelijoita kiinni. Viholliset kävivät lähimmillään noin seitsemän metrin päässä meistä suonreunan törmällä, mutta eivät havainneet meitä. Partioiden poistuttua kävimme piilottamassa varusteemme suolle ja lähdimme kahdessa pikkupartiossa tiedustelemaan. Tiedustelu onnistui hyvin. Jaakko ja Antti pääsivät melko lähelle leiriä tähystämään. Meillä Juhan kanssa selvisivät leirijärjestelyt siten, että Juha kiipesi kuin orava valtavaan kuuseen ja piirteli tähystäen missä oli mitäkin. Olimme Icomilla yhteydessä toiseen puolikkaaseen ja totesimme tiedustelun suoritetuksi klo 9.30. Sovimme palaavamme pikimmiten leiriin. Meillä paluu onnistui kivuttomasti, mutta Antti ja Jaakko saivat tulitusta peräänsä. Hiukan väistellen hekin palasivat lopulta leiriin.

Siirsimme leiriä puolisen kilometriä suuren suon keskustaa kohti, sillä siellä oli melko kirkasvetisiä suolampareita. Niiden äärellä loikoilimme ja tankkasimme ruokaa ja juomaa. Huollettuamme itsemme lähdimme kulkemaan kompassisuunnalla kohti R1:stä.

Suunnittelimme menevämme leporastin ja sen suoja-alueen kautta kohti E1:stä. Lisäjuonena meillä oli mahdollinen ambulanssi, mistä suunnittelimme saavamme Antille vatsatabletteja sekä mahdollisen extravesipullon. Ja ne molemmat onnistuivat. Mielenkiintoinen tapahtuma tapahtui kuitenkin syvällä E1:n suoja-alueella. Olimme jo ajat sitten tulleet suoja-alueen sisään ja marssimme tietä pitkin, niin näimme edessämme keltaisten auton parkkeeraamassa. Tarkastimme huolella kartasta, että varmasti olemme turva-alueella. Ja koska olimme, marssimme suoraan tietä pitkin. Auton ohitettuamme neljä hymyilevää keltaista astui horsmikosta sivullemme ja pyysivät elolappujamme. Kävin heidän kanssaan neuvottelun ja näytin suoja-alueen rajat kartalta sekä nykyisen sijaintimme. Heille oli tullut ohjeet, että tyyli olisi sama kuin edellisinä vuosina, eli kilometrin suoja-aluerengas rastin ympärillä, muttei ollutkaan. He kuitenkin innostuivat suuresti kun sanoimme voivamme neuvoa heille erittäin hyvän väijytyspaikan suoja-alueen ulkopuolelta. Matkaa lepoalueelta tiedustelualueelle ja takaisin kertyi 12 km. Itse tiedustelutehtävässä kilometrejä kertyi n. 5 km.

Kävimme morjestamassa rastinvalvojia sekä varmistamassa, että lepomme oli varmasti kirjattu. Ja olihan se. Huomasimme Prikaatin joukkueen levolla laatimassa raporttia, joten pakko oli käydä vaihtamassa seikkailukokemuksia, ennen kuin siirryimme itse vähän sivummalle niitylle aurinkoon tiedusteluraportin laadintaan klo 14.20.

 

Matka R1:ltä E:lle

Saimme ruokailtua ja tiedusteluraportin valmiiksi klo 21.00. Suuntasimme viivyttelemättä kompassisuunnalla metsiä ja suota pitkin kohti CP F:ää. Siirtymä sujui rauhallisesti. Olimme perillä klo 23.30 ja matkaa kertyi 6 km.

 

CP Echo

(perjantai 05.08. klo 4.50)

Saavuttuamme rastille meillä oli jokunen tunti aikaa levätä ja tankata. Ruokailimmekin reilusti ja kävimme nukkumaan kahdeksi tunniksi. Aamuyön aikana alkoi melkoinen sade, mikä jatkui seuraavaan puoleenpäivään ja kasteli meidät. Tiedusteluraportti piti luovuttaa CP E:lle klo 4.50. Tämän jälkeen oli kymmenen minuutin odotus ja sen jälkeen alkoi pikamarssi seuraavalle rastille.

 

Matka E:ltä F:lle

Starttasimme liikkeelle klo 5.00. Matkaa seuraavalle CP:lle oli viisi km. Keskinopeudeksi olimme laskeneet 8,0 km/h. Joten pelkällä pikamarssilla emme ehtisi. Niinpä etenimme vuorotellen pikamarssia ja juosten. Saavuimme aikataulussa perille. Pikataipaleen varrella ei ollut vihollistoimintaa.

 

CP Foxtrot

(perjantai 05.08. klo 5.40)

Ilmoittauduimme CP F:lle klo 5.40 ja saimme vesitäydennystä. Rasti oli ammuntarasti, missä oli rynnäkkökivääriammunta liikkuvan auton lavalta, sekä pistooliammunta kahdesta eri paikasta ja asennosta. Valmistautumisajalla meidän piti lipastaa lippaat tarvittavilla panosmäärillä. Kun yritimme lipasta kuskimme Jaakon panokset rynnäkkökiväriin, niin erotuomari ehdottomasti kielsi lipastamasta kuskimme panoksia meille. Harmi vaan kun muut jäljempänä tulevat joukkueet saivat lipastaa ne ylimääräisetkin ammukset. Siinä jäi maaleja kaatumatta. Pistooliin käskettiin lipastaa kahteen lippaseen  8 + 8 panosta.

Lastauduimme Unimog maastokuorma-auton lavalle valmiina ampumaan ja Jaakko ohjaamoon tutustuen ajettavan ajokkiin. Ase asetettiin ja tuettiin auton korotetuissa laidoissa oleviin aukkoihin. Kun ammuttaja antoi meille turvaohjeita, tuli erotuomari selvittämään hänelle, että jos aika ylittyy, meitä ei tule päästää ampumaan. Ammunnan valvoja kävikin minuutin verran kärhämää erotuomarin kanssa selvittäen, että hän antaa turvaohjeet loppuun meille ja vasta sen jälkeen ammuttaa. Häntä ei saa tulla häiritsemään kesken hänen vastuualuettaan. Niinpä lopulta starttasimme ampumaan, ampumavalvoja posket punoittaen ja päätään pyörittäen. Ammuimme lavalta kaatuvia tauluja. Tähtääminen oli heiluvasta autosta hiukan hankalaa, mutta tauluja kaatui kuitenkin kivasti.

Kivääriammunnan jälkeen Jaakko kiirehti ensimmäisenä pistooliammuntaan, meiltä taas tarkastettiin pitkät pyssyt. Sen jälkeen kun edelliseltä ampujalta oli ase tarkastettu, niin uusi pääsi liikkeelle. Ammunta tapahtui pienistä aukoista rintakuvatauluun. Ensimmäinen aukko oli n. 120 cm korkeudella ja jälkimmäinen oli noin 80 cm korkeudella. Ammunta sujui aivan napakasti. Maalissa erotuomari tosin ihmetteli, että miksi meillä oli ladattu ammukset kahteen lippaaseen. Heidän ohjeiden mukaan olisikin saanut kaikki 16 olla samassa lippaassa.

Suorituksen jälkeen huoltomme antoi meille vesipullon ja hiukan extraa. Sade oli kastellut meidät litimäriksi, joten tankkasimme viivyttelemättä vesisäiliöt ja kiiruhdimme klo 6.05 viivyttelemättä matkaan, jotta kroppamme lämpenisivät.

 

Matka F:ltä G:lle

Seuraava väli oli n 30 km ja aikaa siirtymiseen oli varattu 7.45 h, joten aikataulu oli hyvin tiukka. Alkubriefingissa oli virolaisten joukkueiden toivomuksesta helpotettu, että vihollistoiminta alkaisi vasta kolmasosan matkasta kuljettuamme suurilta peltoaukeilta. Siihen asti olisi lupa käyttää teitä. Niinpä mekin marssimme tietä pitkin vauhdilla. Soodla-joen sillan luona oli ensimmäinen keltainen ajoneuvo vartiossa, mutta heidän tehtävänä oli varmistaa, ettei sivullisia mene ampuma-alueelle. Seuraava keltaisten ajoneuvo oli tien vieressä Patika-Nahe risteyksen alueella. Sen väistimme metsän kautta. Vielä pari keltaisten ajoneuvoa ajeli ja me väistelimme ne metsään, vaikka toimintaa ei pitänyt olla.

Seuraavaa aukeamaa ylitettäessä alkoi tuliylläkkö heinikosta polun oikealta puolelta. Jaakko, joka kulki kärjessä sinkaisi eteenpäin ja me muut karkuun vasemmalle metsänrajaa kohti. Antti ja Juha juostiin kiinni. Minä jatkoin eteenpäin kolmesataa metriä täysin hynnisillä. Takaa-ajaja oli viisi metriä takanani, mutta hänkin aivan uuvuksissa vaatien minua pysähtymään. Kun sain hiukan kovaa maata jalkojen alle, spurttasin ja vastustaja luovutti. Pääsin pakenemaan ja oli aika hieno fiilis onnistuneesta spurtista. Kokoonnuimme atakkipaikasta 500 metriä eteenpäin kiroillen tilannetta, sillä vihollistoimintaa ei pitänyt olla ja me olimme menettäneet kolme elolappua. Anttia ei kuulunut, joten kutsuimme hänet Icomilla ja vihellellen luoksemme. Paikalle ilmaantui myös Prikaatin kaverit ja he olivat tilanteesta yhtä pyörryksissä kuin mekin. Takanamme paukkui jonkin aikaa eli muutkin menivät väärällä paikalla olleeseen ansaan. Hetken päästä keltaisten auto tuli ylläkön suunnasta täydessä lastissa. He pysähtyivät kohdallamme ja selvittivät anteeksi pyytäen, että heillä oli vanhat ohjeet, siksi he olivat tehneet ylläkön siellä. Erotuomari sanoi, että hänellä oli elolappumme ja niistä ei tulisi miinuksia. Kun ärtyneenä kyselin, että entäpäs tämä tiukka aikataulu ja menetetty tunti siitäkin, niin erotuomari vain lammasmaisesti hymyili ja sanoi sorry. Hetken päästä vastaan tuli erotuomareiden auto, josta tuli tarkka tieto vihollisuuksien alkamispaikasta. Taso oli sama, mikä oli ilmoitettu alkubriefingissä.

Ei auttanut kuin nostaa edelleenkin marssinopeutta ja muuttaa marssireittiä lännemmäksi. Loppumatkan marssimme pikamarssi ilman taukoja ensin metsää, sitten polkuja pitkin. Allika-joen ylitimme Jänedan kylän kohdalla. Siitä jatkoimme vauhdikkaasti upean harjun harjalla ohittaen muinaisen linnavuoren. Loppumatka polkuja ja metsää pitkin menimme kuin sumussa väsymyksen vaivatessa. Marssinopeutta emme kuitenkaan voineet pudottaa. Kommelluksista huolimatta ehdimme rastiryppään alkuun ajoissa. Matkaa kertyi 29 km.

 

CP Golf, Rastirypäs

(perjantai 05.08. klo 13.45)

 

Golf a, Miinakenttä vedessä:

Miinakenttä oli rakennettu kokonaan veteen. Rata oli noin kuusi metriä leveä ja 30 metriä pitkä. Puolessa välissä oli piikkilankaeste. Lähdimme merkistä etenemään Juha keulilla miinoja tunnustellen. 1,5 metriä aloituksesta löytyi ensimmäinen lanka, minkä ylitimme ripeästi. Totesimme, että miinojen on pakko olla vain lankamiinoja, polkumiinoja emme näin syvästä voi etsiä. Suunniteltu reittimme syveni syvenemistään, joten tein päätöksen, että yritämme oikeaa laitaa, joten muutimme reittiä. Se olikin oikea reitti, sillä pääsimme sieltä noin 70 cm vedessä sujuvasti lankojen yli ja piikkilangan ali. Miinat eivät poksahtaneet kertaakaan. Suoritus oli oikein onnistunut.

 

Golf b, Käsikranaatin heitto:

Käsikranaattirastilla heitettiin ensin seisaaltaan, sitten polvelta ja lopuksi makuulta aina pieneneviin neliöihin. Nakkelimme kranaatteja kaikkiin muihin, mutta makuulta emme onnistuneet.

 

Golf c, Vesiesteiden ylittäminen:

Tällä rastilla tuli edetä rataa pitkin kantaen yhtä partion jäsentä paareilla. Radalle oli edessä ylä- ja alamäkiä, mutkia sekä pitkiä ja syviä vesiesteitä. Suoritusta varten jätimme ylle ainoastaan kengät ja kalsarit. Rasti oli raskas, mutta hauska suorittaa. Hymy oli herkässä rastin jälkeen.

 

Golf d, Ammuslaatikon kantaminen:

Kiirehdimme seuraavalle rastille mäen päälle. Siellä eteen tuli ammuslaatikon kanto 200 metriä pitkää rataa pitkin, mikä koostui alamäestä, 15 metriä pitkästä kaulansyvyisestä vesiesteestä ja loppu ylärinteestä. Loppurinne oli 10 metriä korkea hiekkakuopan reuna. Hiki irtosi. Meillä meni hyvin ja vauhdikkaasti, mutta nuoremmat menivät vielä vauhdikkaammin.

 

Golf e, EA:

Ensiapurasti oli haastava. Vielä kun kolmisenkymmentä VIP-vierasta Viron puolustusministerin johdolla olivat seuraamassa suoritustamme, niin tehtävärasti oli vielä hauskempi suorittaa.

Rastitehtävässä oli pakolaisia kuljettanut maastokuorma-auto ajanut miinaan. Savua ja hysteerisiä potilaita riitti. Potilaita oli kaikkiaan yksitoista, joten olimme haasteellisen tehtävän edessä. Saimme kaikki potilaat hoidettua, eikä yksikään shokkipotilaista karannut.

 

Golf f, Radioproceduurit:

Tällä rastilla tuli eteen kysymyslappu, missä oli 20 kysymystä UN radioproceduureista. Vastata piti joko yes tai no ja niin me vastailimme.

Tähän päättyi tehtävärastirypäs ja vielä oli edessä 20 minuutin siistiytymisaika. Tällöin oli mahdollisuus myös lääkäripalveluihin. Jaakko kävikin hakemassa apua hiertyneisiin nivusiin. Ajan täytyttyä poistuimme kilometrin verran lounaaseen ruokailemaan pellon reunaan.

 

Matka G:ltä H:lle:

Lähdimme suunnistamaan lepopaikaltamme kohti CP H:ta klo 18.20. Suunnistimme ensin metsiä pitkin ja sitten jatkoimme ojalinjaa myötäillen kohti lounasta. Kun lähestyimme Albu-Soosalu tielinjan ylitystä, kuulin auton tööttäyksen. Lähestyimme tielinjaa varovasti, mutta silti keltaiset huomasivat keulassa kulkeneen Antin. Pakenimme metsän puolelle. Mutta pelätty asia oli tapahtunut. Meillä oli Icomeista virta lopussa, joten emme saaneet radioitse yhteyttä toisiimme. Minä, Jaakko ja Juha olimme kasassa, mutta Antti ei ollut saanut pidettyä yhteyttä partioon.

Huohotimme puolen kilometrin väistöspurtin jälkeen vadelmapusikoiden keskellä ja yritimme tähystellä Anttia. Juuri kun sain hänet näkyviin metsän keskellä, huomasimme, että keltaisten partio seurasi jälkiämme perässämme. Otimme uuden puolen kilometrin väistöspurtin metsän poikki ojalinjan varteen. Huhuilimme Anttia varovasti, mutta ei yhteyttä. Ylitimme ojan viereiseen metsikköön ja etenimme sitä kautta Albu-Soosalu tien yli. Saimme tulitusta peräämme, mutta jatkoimme vauhdilla kilometrin lenkin seuraavalle tapaamispaikallemme. Mutta meillä oli tuhraantunut väistellessä puolisen tuntia aikaa, joten Antti oli jatkanut jo matkaa yksin. Vain jäljet kertoivat yksinäisen miehen vaelluksesta. Jatkoimme matkaa metsäsaarekkeen seuraavaan kulmaan huhuilemaan Anttia, mutta hänen jälkensä jatkuivat eteenpäin. Samalla katsoimme kauhuksemme, että keltaiset ajoivat kolme autopartiota säkittämään meitä edessä olevan peltoaukean keskellä olevalle tielle. Tuo peltoalue oli useita kilometrejä leveä ja 1,5 km syvä etenemissuuntaamme. Kuulimme myös takaamme partion lähestyvän meitä metsäsaareketta haravoiden.

Kävimme partion sisällä henkien taistoa siitä, että voisimmeko jättää paikan, missä erosimme Antista. Mutta partio oli pelastettava. Tein päätöksen, että jatkamme viivyttelemättä metsäsaarekkeen luoteiskulmaan ja etenemme peltoaukeaman painannetta hyväksikäyttäen kohti maalaistaloa ja siitä yli koko laajan peltoaukean. Etenimme sujuvasti lähes maalaistalon luokse, kun kuulimme taas uuden partioauton lähestyvän pohjoisesta. Juoksimme ripeästi talon pensasaidan vierelle. Kuulimme, että pensasaidan sekä pohjois- että eteläpuolella oli partio meitä odottamassa. Ripeästi käskin partion ryömimään viisi metriä leveän pihlaja-angervoaidan keskelle hiljaa piiloon. Keltaiset etsivät meitä joka puolelta peltoa ja maalaistaloa, mutta eivät onnistuneet löytämään meitä. He yrittivät saada meidät ilmaisemaan itsemme ampumalla kk:illä ja rk:illä eri puolilla peltoa, mutta istuimme tyynesti piilossamme. Kun näimme, että osa keltaisten partioista poistui pohjoisen kautta, odotimme hetken ja lähdimme liikkeelle maalaistalon pihapiirin läpi ylittämään loppupeltoa klo 22.30. Helpotukseksemme talon kohdalla olleet partiot olivat siirtyneet muualle, joten pääsimme ylittämään loppupellon häiriöittä. Pikku tauon jälkeen jatkoimme ojalinjaa pitkin lounaaseen. Lähestyttäessämme Veteperän tielinjaa kuulimme sillalta puhetta. Väistimme sillan pohjoisen kautta, ylitimme tielinja ja jatkoimme hyvin laajalle pellolle. Pellon ylityksen aikana saimme koko ajan väistellä peltoaukeita valvovaa helikopteria.

Etenimme metsässä kompassisuunnalla Jägala- ja Ambla-joen risteykseen avonaiselle niitylle. Siellä totesimme, että aikataulu on niin tiukka ehtiäksemme seuraavalle rastille,  meidän on saatava tie alle ehtiäksemme. Niinpä muutimme suunnitelmaa. Suuntasimme kompassisuunnalla pohjoiseen Napu-Uuetoa. Siellä saimme tien jalkojemme alle ja aloimme edetä tietä pitkin kohti CP H:ta. Etenimme pikamarssia 6,5 km/h ja minä todistin, että tuossakin vauhdissa pystyy ottamaan torkkuja. Hiukan ennen Jägala-joen siltaa pidimme pienen tauon, missä nautimme pari metwurstipötköä, energiapatukoita ja kofeiinitabletteja. Se olikin tarpeen, sillä juuri ennen siltaa oli keltaisten maastokuorma-auto tien varressa. Painuimme huomaamatta läpi. Sillan toisella puolella oli keltaisten parivartio. He eivät huomanneet meitä, joten väistimme heidät metsän kautta. Seuraavat pari kilometriä olivatkin jännittäviä, sillä keltaisilla oli majoitusta tien varren kankaalla ja kerran vartiomies aivan tien vierellä. Mutta me olimme näkymättömiä. Marssimme röyhkeästi samassa tahdissa hiekkatien pehmeässä reunassa äänettömästi kenenkään huomaamatta.

Juuri ennen Kötgemäen risteystä ohitimme kaksi jonkin virolaispartion jäsentä. Tiedustelijat kulkivat otsalamput päällä jalkavaivaisina. Heti heidät ohitettuamme, huomasimme risteyksen olevan vartioitu. Kiersimme risteyksen metsän kautta. Taaksepäin katsoessani huomasin, että virolaiset pääsivät vartioiden häiritsemättä risteysalueesta läpi, mutta meidän perään lähti partio vauhdikkaasti juosten. Otimme pikaisen viidensadan metrin spurtin ja takaa-ajajat jäivät. Loppumatka sujui viholliskosketusta. Mutta ehtiäksemme ajoissa CP H:lle, me jouduimme juoksemaan viimeiset kuusi kilometriä. Loppujen lopuksi ehdimme juuri sen + viiden minuutin marginaalin turvin. Matkaa kertyi tälle siirtymälle noin 29 km.

    

CP Hotel, Pistooliammunta ja esterata

(lauantai 07.08 klo 4.50):

Juuri rastin ilmoittautumispaikkaa ennen Panu ja Jouni tulivat vastaan. Kyselin heiltä, että onko Anttia näkynyt? Sain kielteisen vastauksen ja vastaajien huolesta kalvenneet kasvot. Ilmoittauduimme rastille klo 4.52. Samalla ilmoitin, että yksi partiomme jäsen puuttuu.

Rastilla oli kaksi tehtävää. Ensin oli pistooliammunta sellaisista katoksen aukoista. Ensimmäinen aukko oli noin 40 cm korkeudella ja toinen noin 120 cm korkeudella. Jälkimmäinen tehtävä oli esterata, missä oli ylityksiä, alituksia, tasapainoilua ja veitsenheittoa. Molemmat rastit suoritettiin viivyttelemättä peräkkäin.

Ennen rastisuoritusta meidän tuli jättää reput odotusalueelle ja antaa huoltohenkilöstölle heittoveitset, mitkä he toimittivat veitsenheittopaikalle. Sen jälkeen merkistä meidän tuli siirtyä kahdessa minuutissa ammuntapaikalle. Ja kun pääsimme ammuntapaikalle, sydän hyppäsi kurkkuun ja riemu ylimmilleen. Antti oli siellä! Partiomme oli jälleen kasassa. Annoin Antille pikaisesti ohjeet viedä tavaransa juosten sinne ilmoittautumispaikalle ja kipin kapin takaisin töihin. Me muut aloitimme ammunnan. Erotuomari kävi ilmoittamassa, että koska yksi ampuja myöhästyy, meille tulee sen ja sen verran miinuspisteitä. Ilmoitin, ettei haittaa kaikki on nyt OK. Suoritimme ammunnan ja esteradan. Siinä tosin meidän kolmikko, joka oli juossut viimeiset kuusi kilometriä, oli hiukan hapoilla. Viimeisenä oli veitsenheitto ja siinä omilla teillään ollut Antti onnistui heittämään veitsen pystyyn.

 

Matka H:ltä I:lle:

Seuraavan siirtymän pituus oli 4,3 km ja aikaa oli tasan puoli tuntia. Etenimme juosten ja välillä pikamarssia ehtiäksemme aikataulussa perille. Aluksi meillä jo edellisellä välillä kuusi kilometriä juosseella kolmikolla oli hankaluuksia saada jalkoja pelaamaan, mutta onneksi Antti painoi kärjessä kunnes jalkamme lämpenivät. Ehdimme pari minuuttia ennen määräaikaa perille. Siinä vedimme viimeiset energiageelimme ennen loppukoitosta.

 

CP India, Köysirata ja loppusuunnistus

(lauantai 07.08 klo 6.00):

Loppurutistus koostui kahdesta tehtävästä. Ensin oli aivan upea köysirata, jossa oli yhdeksän erilaista köysitehtävää. Köydet oli viritetty puiden väliin ja jokaisen tuli henkilökohtaisesti suorittaa rata. Seuraava sai lähteä pätkälle aina kun edellinen oli ohittanut puun ja huutanut CLEAR!

Loppusuunnistus oli noin kaksi kilometriä pitkä. Juoksimme lähes koko radan läpi. Olimme sopineet, että elämysmatkamme tulemme tiiminä muodossa maaliin. Kaveria ei jätetä. Ja partiomme kirpaisi maalissa Volvo Lapplanderin lavalle tuomarin lyödessä luukun takanamme kiinni. Oli enää edessä varustarkastus. Mutta olimme yhtä hymyä, tavoitteemme oli päästä retki läpi sekä tulla maaliin ryhdikkäänä ja pää pystyssä. Ja sen me teimme.

 

Lopuksi

Kilpailu oli erittäin mielenkiintoinen, elämyksellinen ja tapahtumarikas. Vastaosastotoiminta oli erittäin aktiivista, varsinkin tiedustelutehtävän aikana. Kilpakumppanit olivat hyvin ammattitaitoisia ja kovatasoisia. Varusteemme olivat hyvät, mutta grammoja, jopa kilogrammoja olisi pitänyt saada viilattua vielä paljon pois. Lisäksi ehdottomasti olisi pitänyt olla koko kilpailuajan toimiva kevyt partioradioyhteys sekä GPS joka miehellä. Varusteitamme jouduimme itse hankkimaan melko runsaasti ja hankinta ei olisi onnistunut ilman merkittävää taloudellista apua. Varustehankinnasta esitänkin suuren kiitoksen Tero Sinkkoselle ja Joensuun Eräraatteelle.

Lopuksi haluan kiittää vielä kaikkia yhteistyökumppaneitamme siitä tuesta minkä heiltä saimme. Erityisen suuri kiitos kuuluu Pohjois-Karjalan Prikaatin henkilöstölle ja heidän komentajalleen eversti Harri Ohra-aholle sekä Pohjois-Karjalan Sotilasläänin komentajalle eversti Seppo Pesoselle.

 

Partion johtaja, H Norismaa